Parhaat työpaikat
siellä missä sinäkin.

Pidämme huolta työntekijöistämme. Meille on tärkeää, että jokaisella on hyvät puitteet työntekoon ja mahdollisuus kehittyä työssään.

Tule meille töihin

Kiinnostaako kiiinteistöpalveluala? Nautitko asiakaspalvelusta, ulkona työskentelystä tai viihtyisän asuinympäristön luomisesta? Meillä on töitä kiinteistönhoitajille, siivoojille, asentajille, remontoijlle, konekuskeille ja erilaisten tukitoimintojen asiantuntijoille. Tule meille töihin!

Olemme yli 6 900 henkilön kiinteistöpalvelukonserni, joka muodostuu alan parhaista paikallisista yhtiöistä. Me olemme juuriltamme yrittäjiä. Siksi emme ole korporaatio, vaan Pohjolan parhaat yhdessä. Meidän matkassamme ei tarvitse valita ison konsernin tai tutun paikallisen työnantajan väliltä. Meiltä saa molempien parhaat puolet. Pääset osaksi paikallista tiimiä, jonka taustalla on tarvittaessa isot muskelit.

Koska juuremme ovat yrittäjyydessä, arvostamme aloitteellisuutta, reiluutta ja vastuun kantamista.

Tarjoamme monipuolista työtä vaihtelevilla työajoilla. Tarjolla on vakituista ja kokoaikaista työtä tai osa-aikatyötä, mikä elämäntilanteeseesi kulloinkin sopii. Joustavat työmahdollisuutemme mahdollistavat toimivan arjen sekä työn ja vapaa-ajan tasapainon. Et välttämättä tarvitse aiempaa kokemusta kiinteistöpalvelualalta, sillä meiltä saat kattavan perehdytyksen ja sinua työssäsi tukevan esihenkilön.

Avoimet työpaikkamme Ruotsissa on koottu yhteen paikkaan tänne. Käy kurkkaamassa!

Katso avoimet työpaikkamme

Katso tietosuojaselosteestamme, miten käsittelemme työnhakijoilta keräämiämme henkilötietoja.